Kirjoittanut Iida Mäki · Päivitetty 22.10.2026
Kissan krooninen munuaisten vajaatoiminta on parantumaton mutta hoidettavissa oleva sairaus, joka on vanhoilla kissoilla yleinen. Munuaiset eivät enää pysty poistamaan kuona-aineita eivätkä väkevöimään virtsaa, ja tauti etenee hitaasti. Oikealla ruokavaliolla ja tukihoidolla kissa voi elää pitkään ja hyvin. Ensimmäinen ragdollini Ottu sairastui 11-vuotiaana ja eli diagnoosin jälkeen noin viisi vuotta, josta reilusti yli neljä vuotta oli hyvää aikaa.
Vie kissa eläinlääkärille samana päivänä, jos se ei syö lainkaan, oksentelee toistuvasti, on selvästi heikko tai ei virtsaa normaalisti. Sama koskee kissaa, joka sairastuu äkillisesti. Se ei ole kotiseurannan paikka.
Mitä kissan munuaisten vajaatoiminta tarkoittaa?
Munuaiset poistavat elimistöstä kuona-aineita, säätelevät neste-, elektrolyytti- ja happo-emästasapainoa ja tuottavat hormoneja. Kroonisessa munuaissairaudessa toiminnallisia yksiköitä on tuhoutunut niin paljon, etteivät munuaiset enää suoriudu näistä tehtävistä. Äkillinen munuaisvaurio on eri asia: siinä kissa sairastuu nopeasti ja vakavasti, ja se vaatii välitöntä eläinlääkärin apua. Tämä artikkeli koskee hitaasti etenevää tautia.
Cornellin kissaterveyskeskuksen mukaan krooninen munuaissairaus on yksi vanhojen kissojen yleisimmistä sairauksista: se koskee jopa 40 prosenttia yli 10-vuotiaista ja 80 prosenttia yli 15-vuotiaista kissoista. Tauti näkyy myöhään. Evidensian mukaan oireet tulevat esiin ja veri- ja virtsakokeissa näkyy muutoksia vasta, kun kaksi kolmasosaa toiminnallisista yksiköistä on jo tuhoutunut. Cornell kertoo, että kreatiniini nousee yleensä vasta, kun lähes 75 prosenttia munuaistoiminnasta on menetetty, kun taas SDMA-arvon nousun voi huomata jo noin 40 prosentin menetyksen kohdalla.
Sairautta ei voi parantaa, ja etenemisvauhti on kissakohtainen. Evidensian mukaan oikealla hoidolla etenemistä voidaan selvästi hidastaa ja kissalle saada parempi elämänlaatu kuukausiksi, toisinaan jopa vuosiksi.
Mitkä ovat kissan munuaisten vajaatoiminnan oireet?
Oireet ovat salakavalia ja epäselviä. Kissojen hyvinvointiin keskittyvän kansainvälisen International Cat Care -järjestön eli iCatCaren konsensusohjeen mukaan yleisimmät merkit ovat lisääntynyt virtsaaminen ja juominen sekä laihtuminen, ja niiden jälkeen ruokahalun heikkeneminen ja oksentelu.
- lisääntynyt juominen ja virtsaaminen
- laihtuminen
- turkin huono kunto
- ruokahalun heikkeneminen
- oksentelu
- väsymys ja heikkous
Kun tauti etenee, kissalle kehittyy uremia eli kuona-aineiden kertyminen elimistöön. Evidensia luettelee sen oireiksi syömättömyyden, oksentelun, suun haavaumat, virtsan hajun hengityksessä, heikotuksen ja väsymyksen. Myös verenpaine nousee, ja kissa voi olla aneeminen.
Laihtuminen on helppo ohittaa, ja ohjeen mukaan se voi olla ainoa oire. Yli 500 kissan tutkimuksessa kissat olivat menettäneet mediaanin mukaan 8,9 prosenttia painostaan diagnoosia edeltävän vuoden aikana, ja painon lasku oli alkanut jo kolme vuotta ennen diagnoosia. Siksi kissan paino kannattaa tarkistaa säännöllisesti, ja tahatonta laihtumista ei pidä ohittaa.
Meillä oireet hiipivät niin salakavalasti, etten huomannut niitä. Ehkä Otun ruokahalu oli heikentynyt jo kuukausia ja hän kävi vessassa tavallista useammin. Paino oli laskenut vähän, mutta en osannut huolestua. Juominen lisääntyy myös diabeteksessa ja kilpirauhasen liikatoiminnassa, joten oireiden syy selviää vasta eläinlääkärin tutkimuksissa.
Miten munuaisten vajaatoiminta todetaan?
Diagnoosi ei perustu yhteen arvoon. Eläinlääkäri tutkii kissan, ottaa verikokeen (muun muassa kreatiniini, SDMA ja fosfori) ja virtsanäytteen sekä mittaa verenpaineen. Evidensian mukaan lisätutkimuksina voidaan tehdä ultraääni- tai röntgentutkimus tai ottaa kudosnäyte.
Virtsan ominaispaino kertoo, kuinka hyvin munuaiset väkevöivät virtsaa. iCatCaren ohjeen mukaan alle 1,035 oleva ominaispaino herättää epäilyn heikentyneestä väkevöintikyvystä, kun löydös toistuu eikä sille ole muuta selitystä. Munuaissairaus voidaan todeta myös silloin, kun kreatiniini on viitealueella, jos kuvantamisessa näkyy rakenteellisia muutoksia tai virtsan proteiini on jatkuvasti koholla.
Mitä IRIS-vaiheet tarkoittavat?
IRIS eli International Renal Interest Society jakaa kroonisen munuaissairauden neljään vaiheeseen. Vaihe määritetään vakaan kissan kreatiniinin ja SDMA:n perusteella. Alla ovat iCatCaren ohjeen rajat.
| Vaihe | Kreatiniini mg/dl | Kreatiniini µmol/l | SDMA µg/dl |
|---|---|---|---|
| 1 | alle 1,6 | alle 140 | alle 18 |
| 2 | 1,6–2,8 | 140–250 | 18–25 |
| 3 | 2,9–5 | 251–440 | 26–38 |
| 4 | yli 5 | yli 440 | yli 38 |
IRIS korostaa, että luokitus koskee vain vakaata kissaa. Kuivunutta tai äkillisesti sairasta kissaa ei voi vaiheistaa arvojen perusteella, ja siksi vaiheen määrittää aina eläinlääkäri. Vaiheiden lisäksi arvioidaan virtsan proteiini ja verenpaine. Virtsan proteiini-kreatiniinisuhde (UPC) alle 0,2 on normaali, 0,2–0,4 rajatapaus ja yli 0,4 proteinurinen. Systolinen verenpaine on normaali, kun se on alle 140 mmHg, ja korkea, kun se on 160 tai enemmän.
Miten kissan munuaisten vajaatoimintaa hoidetaan?
Hoito rakentuu ruokavaliosta, nesteytyksestä ja komplikaatioiden hoidosta. Eläinlääkäri valitsee hoidon aina potilaskohtaisesti kissan iän, yleiskunnon ja muiden sairauksien mukaan.
Ruokavaliosta kerron omassa osiossaan. Sen rinnalla eläinlääkäri seuraa veren fosfaattia. iCatCaren ohjeessa tavoite on noin 2,5–4,5 mg/dl vaiheessa 2, enintään noin 5,0 vaiheessa 3 ja enintään noin 6,0 vaiheessa 4. Jos munuaisruoka ei laske fosfaattia tavoitteeseen neljässä tai kuudessa viikossa, eläinlääkäri voi harkita fosforinsitojaa. Se sekoitetaan kaikkiin aterioihin, koska sen teho edellyttää, että ruoan fosfori on samaan aikaan mukana.
Verenpaine mitataan jokaiselta munuaissairaalta kissalta diagnoosin yhteydessä ja kontrolleissa. Tavoite on mieluiten alle 140 mmHg ja joka tapauksessa alle 160. Ohjeen mukaan jopa 80 prosentilla systeemisestä korkeasta verenpaineesta kärsivistä kissoista on silmien vaurioita, esimerkiksi verkkokalvon verenvuotoa tai irtoamista.
Pahoinvointia ja ruokahaluttomuutta hoidetaan aktiivisesti. Eläinlääkäri voi määrätä pahoinvointilääkkeen tai ruokahalua lisäävän lääkkeen. Kalium voi laskea, mikä aiheuttaa heikkoutta ja pahimmillaan sen, että kissan pää roikkuu alas. Anemia taas heikentää elämänlaatua: iCatCaren ohjeessa mainitaan tutkimus, jossa matala punasoluarvo (PCV alle 27 prosenttia) liittyi huonompaan elämänlaatuun. Siksi anemiaa hoidetaan.
Ensimmäiset kolme kuukautta ovat tärkeitä seurannan kannalta. Ohjeen mukaan kreatiniinin, fosfaatin ja painon seuranta niiden aikana auttaa erottamaan nopeasti etenevän taudin vakaasta. Kotona kannattaa punnita kissa ja pitää päiväkirjaa, koska se auttaa sekä omistajaa että klinikkaa seuraamaan tilannetta.
Mitä munuaissairaan kissan pitää syödä?
Ruokavalio on hoidon vahvimmin tutkittu osa. iCatCaren ohjeen mukaan eläinlääkinnällinen munuaisruoka voi pidentää elinaikaa ja vähentää ureemisten kriisien riskiä. Tärkein ravintoaine on fosfori: munuaisruoassa sitä on noin 80–130 mg sataa kilokaloria kohti, kun tavallisessa ruoassa määrä voi olla jopa 400–600. Yhdessä tutkimuksessa jokainen veren fosfaatin yhden milligramman nousu desilitraa kohti liittyi 11,8 prosenttia suurempaan kuoleman riskiin. Evidensia kuvaa erikoisruokavalion ruoaksi, jossa on korkealaatuista proteiinia ja rajoitettua fosforia ja suolaa.
Älä vaihda kissan ruokaa munuaisruokaan omin päin ennen kuin eläinlääkäri on todennut sairauden. Myös kissan syömä määrä vaikuttaa ruoan valintaan. Ohjeessa korostuu painon, ruumiinkunnon ja lihaskunnon seuranta, koska kissan pitää syödä riittävästi. Jos kissa syö vähemmän kaloreita kuin pitäisi, korkeampiproteiininen ruoka voi sopia paremmin kuin ruoka, joka on tarkoitettu pitkälle edenneelle taudille. Siitä päättää eläinlääkäri.
Tuo uusi ruoka vähitellen vanhan ruoan rinnalle vähintään yhden tai kahden viikon aikana. Kissat eivät yleensä pidä siitä, että ruoat sekoitetaan keskenään, ja ne voi tarjota vierekkäin. Älä aloita uutta ruokaa, kun kissa on sairaana tai kun sitä tutkitaan klinikalla, koska kissalle voi kehittyä ruoka-aversio. Märkäruoka antaa kissalle enemmän vettä, ja ruoan lämmittäminen lisää tuoksua ja voi houkutella syömään.
Jos kissa ei syö munuaisruokaa, ratkaisu ei ole painostaa. Ruokahaluttomuuden taustalla voi olla pahoinvointi, kuivuminen, ummetus tai muu hoidettava syy, ja eläinlääkäri selvittää ne ensin. Ummetuksesta on oma artikkelini, kissan ummetus, ja oksentelusta kissa oksentaa.
Ottu oli nirso jo terveenä. Löysin muutaman maistuvan ruoan kokeilemalla, ja moni ruoka päätyi suoraan purkista vessanpönttöön. Kun maistuva löytyi, oli hienoa nähdä ruokakupin tyhjenevän. Diagnoosin jälkeen säikähdin niin, että vaihdoin ruoan heti kerralla. Nyt en tekisi niin rajusti, vaan vaihtaisin vähitellen, kuten kissan uuden ruoan kanssa aina kannattaa. Alussa, kun ruokahalu oli käytännössä nolla, käytin jonkin aikaa myös eläinlääkäriltä ostamiani runsasenergisiä ruokia. Valmisruoka oli minulle helpompi vaihtoehto kuin itse kokkaaminen.
Miten munuaissairaan kissan nesteytystä tuetaan?
Munuaissairas kissa menettää enemmän vettä virtsaan, koska munuaiset eivät väkevöi virtsaa. iCatCaren ohjeen mukaan kuivuminen on yleistä ja voi aiheuttaa ruokahaluttomuutta, väsymystä, heikkoutta, ummetusta ja alttiutta ureemisille kriiseille. Kotona vedenjuontia voi lisätä. Kissalle laitetaan useita vesipisteitä helposti saataville, ja mukana voi olla juomalähde ja leveitä keraamisia kuppeja. Jos kissalla on nivelrikko, kupit kannattaa nostaa korkeammalle, ettei kissan tarvitse kumartua. Märkäruoka lisää veden saantia.
Kotona annettava ihonalainen neste ei sovi kaikille munuaiskissoille. Ohjeen mukaan sitä voidaan harkita kissalle, jonka kuivuminen jatkuu, vaikka veden saantia on parannettu. Eläinlääkäri neuvoo, tarvitaanko sitä ja miten se annetaan.
Meillä nesteytys oli loppuvaiheessa tärkein apu. Kunto alkoi heiketä nopeasti, mutta eläinlääkärin antama nesteytys auttoi tosi hyvin, ja Ottu pysyi hyvässä kunnossa loppuun asti. Kävimme aina nesteytyksessä.
Kuinka kauan kissa elää munuaisten vajaatoiminnan kanssa?
Ennuste vaihtelee paljon. Cornellin mukaan IRIS-vaiheen 2 kissojen keskimääräinen elinaika diagnoosin jälkeen on monissa tutkimuksissa ollut kaksi tai kolme vuotta, kun taas vaiheessa 4 se on keskimäärin alle kuusi kuukautta. Luvut ovat keskiarvoja, eivät ennuste yksittäiselle kissalle. Huonompaa ennustetta ennustavat Cornellin mukaan virtsan proteiini, korkea fosfori ja matalat punasolut.
iCatCaren ohjeen mukaan nopeasti etenevässä taudissa yli 60 prosenttia kissoista kuoli vuoden sisällä diagnoosista. Siksi ensimmäisten kolmen kuukauden seuranta on tärkeää. Oikea vaiheistus ja hoito voivat kuitenkin johtaa pitkään eloonjäämiseen ja erinomaiseen elämänlaatuun. Vanhan kissan terveydestä on oma artikkelini, vanhan kissan hoito.
Oma kokemus: Ottu
Ottu oli ensimmäinen ragdollini. Hän sairastui 11-vuotiaana ja lopetti syömisen. Luulin ensin, että kurkussa oli heinää, koska olimme olleet ulkona. Eläinlääkäri totesi kurkussa haavauman, joka voi olla myös merkki munuaisten vajaatoiminnasta. Annettu lääkekuuri ei kuitenkaan auttanut, ja verikokeissa todettiin pitkälle edennyt munuaisten vajaatoiminta. Kävimme parillakin eläinlääkärillä, ja toiselta sain ihania neuvoja ruokavalion suhteen.
Alussa isoin haaste oli se, että Otun ruokahalu oli lähes nolla. Eläinlääkäri kirjoitti ruokahalua lisäävän lääkkeen, jota annoin ruiskulla pienen vesimäärän kanssa. Lääkkeen antamisen jälkeen Ottu meni syömään. Jatkoimme eläinlääkärin ohjeiden mukaan, kunnes ruoka alkoi maistua ilman lääkettä.
Lopetimme myös Otun lempiruoan, keitetyn seitin, runsaan syöttämisen ja siirryimme eläinlääkärin suosittelemiin ruokiin. Näin Otulle tuli vielä reilusti yli neljä vuotta hyvää elämää, mikä on tässä sairaudessa pitkä aika. Paino nousi välillä ja laski taas, ja lihakset lähtivät vähitellen. Parhaista ajoista paino laski reilut pari kiloa.
Kun kunto lopulta heikkeni, nesteytys piti elämänilon ja suhteellisen hyvän ajan. Loppuvaiheessa Ottu sai syödä kaikkea, mikä vain maistui, myös ihanaa keitettyä seitiä. Kauniina aurinkoisena sunnuntaiaamuna hän nukkui pois. Olen kiitollinen erittäin hyvästä hoidosta luottoeläinlääkärille, joka hoitaa edelleen kissojani.
Jos ragdoll-ystävälläsi on todettu krooninen munuaisten vajaatoiminta, älä vaivu epätoivoon. Annan kolme neuvoa:
- Etsi eläinlääkäri, joka ottaa asian omakseen ja auttaa sinua. Vaihda tarvittaessa eläinlääkäriä, ja kun löydät hyvän, käykää aina hänen luonaan.
- Vaihda vähitellen munuaispotilaan erikoisruokavalioon. Nykyään vaihtoehtoja on tarjolla paljon. Käytä tarvittaessa myös runsasenergistä ruokaa, josta kissasi saa paljon kaloreita.
- Älä pelkää tulevaa. Nauti ajasta ystäväsi kanssa ja ole siitä kiitollinen.
Eläinlääkäriä voit etsiä hakemistostamme: kissaklinikat ja kissaystävälliset eläinlääkärit.
Usein kysytyt kysymykset
Voiko munuaisten vajaatoiminnan parantaa?
Ei voi. Evidensian mukaan kroonista munuaisten vajaatoimintaa ei voida parantaa, mutta oikealla hoidolla etenemistä voi hidastaa ja kissan elämänlaatua parantaa kuukausiksi, toisinaan jopa vuosiksi.
Saako munuaissairas kissa syödä tavallista ruokaa?
Tavallisessa ruoassa on fosforia jopa 400–600 mg sataa kilokaloria kohti, kun munuaisruoassa sitä on noin 80–130. Munuaisruoalla on vahva tutkimusnäyttö, joten eläinlääkäri suosittelee sitä yleensä. Jos kissa ei suostu syömään sitä, painon ja ruokahalun säilyminen on ensisijaista, ja ruoan valinnasta sovitaan eläinlääkärin kanssa.
Voiko kissa kuolla munuaisten vajaatoimintaan?
Voi. Evidensian mukaan krooninen munuaisten vajaatoiminta on yleisin sairastumiseen ja kuolemaan johtava syy vanhemmilla kissoilla. Etenemisen nopeus on yksilöllinen, ja hoidolla elämää voi pidentää.
Mikä kreatiniiniarvo on vakava?
Yksi arvo ei kerro koko kuvaa. IRIS-luokituksen vaiheessa 4 kreatiniini on yli 5 mg/dl eli yli 440 µmol/l. Vaihe määritetään vain vakaalle kissalle, ja eläinlääkäri arvioi sen yhdessä fosforin, verenpaineen ja virtsan proteiinin kanssa.
Tietoa kirjoittajasta
Iida Mäki on omistanut kissoja yli 20 vuotta ja jakanut kotinsa ragdollien kanssa siitä asti kun ensimmäinen niistä muutti taloon. Tällä hetkellä kotona elää kolme ragdollia. Ensimmäinen ragdoll Ottu sairastui munuaisten vajaatoimintaan, ja tämä kokemus on artikkelin pohjana.
Iida ei ole eläinlääkäri. Tämän artikkelin eläinlääketieteelliset tiedot perustuvat iCatCaren kroonisen munuaissairauden konsensusohjeeseen, IRIS-luokitukseen, Cornellin kissaterveyskeskuksen ja Evidensian oppaisiin. Kissan hoidosta päättää aina eläinlääkäri.
